Palvelut
1 Suunnittelupalvelut
1.1 Pihasuunnittelu (pääsuunnitelma)
on kohteen tilallista suunnittelua, jossa ratkaistaan
ympäristökuvalliset, toiminnalliset, biotekniset sekä rakennustekniset
periaatteet.
Pihasuunnitelma on kohteen ns. pohjaratkaisu, jossa on tarpeen mukaan esitetty:
– tilan käyttö ja jäsennys
– liikenne ja kulkuyhteydet
– maastomuodot ja korkeudet
– kuivatusperiaatteet
– pintarakenteiden käyttö
– päällystykset tyypeittäin
– kasvillisuustyypit
– aitaamistavat
– varustustapa ja rakennelmat
– valaistustavat ja väritys.
Pihasuunnitelma
laaditaan virallisten lupien hakua, rakentamis- ja
kunnossapitosuunnittelua tai omatoimista jatkosuunnittelua ja
toteutusta varten. Se on tarkkuudeltaan täsmällisempi, kuin esimerkiksi
virallinen asemapiirustus.
Pihasuunnitelma on
perustana toteutuksen taloudelliselle ja tekniselle
jatkosuunnittelulle. Sen pohjalta hankkeen toteutus voidaan esimerkiksi
jakaa järkevästi omatoimisesti tehtäviin ja urakalla teetettäviin
osiin.
Pihasuunnitelma soveltuu mainiosti avaimet käteen -urakan sopimusasiakirjaksi, varsinkin, jos urakan valvonta ammattitaitoisissa käsissä.
Pihasuunnitelma tarjoaa
omatoimirakentajalle turvallisen pohjan omaa luovaa jatkosuunnittelua
sekä rahapussin tahteihin soveltuvaa toteutusta varten.
1.2 Rakentamissuunnittelu (tekniset suunnitelmat)
käsittää
hankkeen kaikki ne rakenneosat, joihin toimenpiteitä aiotaan kohdistaa.
Siinä määritellään tarkasti säilytettäviksi sekä toteutettavaksi
aiottujen rakenneosien materiaalit, työt ja toimenpiteet sijainniltaan,
muotoilultaan, laadultaan ja määriltään.
Rakentamissuunnitelma toimii urakkatarjouspyynnön yksityiskohtaisena suunnitelma-asiakirjana.
Rakentamissuunnitelma
on perusta kustannuksiltaan ja laadultaan hallittuun hankkeeseen
riippumatta siitä, teetetäänkö se kokonais- tai osaurakoina taikka
kokonaan omatoimisesti.
Rakentamissuunnitelma
sisältää yksityiskohtaiset tekniset ratkaisut urakointia tai
omatoimista rakentamista/materiaalihankintoja varten. Se on välttämätön
aikataulujen, urakoiden sekä materiaalihankintojen kustannus- ja
laatutietoisessa järjestämisessä.
1.2.1 Kasvillisuussuunnittelu
on
se rakentamissuunnittelusta erotettu tehtäväkokonaisuus, joka koskee
pääasiallisesti vain kohteen kasveja, kasvualustoja, alkuvuosien
aikaisia suoja- ja tukilaitteita sekä alkuajan hoitoa.
Kasvillisuussuunnitelma tulee kysymykseen silloin, kun hanke koskee kasvillisuuden säilyttämistä, kunnostamista, täydentämistä ja hoitamista.
Kasvillisuussuunnitelmassa on määritelty tarkasti kasvien ja nurmikoiden sijainnit, muotoilu, töiden, taimien sekä materiaalien laatu ja määrät.
Kasvillisuussuunnitelman
sisältämä alkuajan hoito-osuus sisältää rakentamisen jälkeisten
ensimmäisten vuosien aikaiset kasvuun lähtöä varmistavat hoitotyöt
materiaaleineen ja toimenpiteineen.
Kasvillisuussuunnitelma laaditaan pihasuunnitelman tai mahdollisesti esimerkiksi asemapiirroksen pohjalta.
1.2.2 Pintarakennesuunnittelu
on
se rakentamissuunnittelusta erotettu tehtäväkokonaisuus, joka koskee
pelkästään kohteen päällystyksiä reunatukineen, pintavesilaitteita,
maastoaskelmia ja tukimuureja sekä näiden perustamiskerroksia ja
-rakenteita.
Pintarakennesuunnitelma tulee
kysymykseen silloin, kun kokonaisuudesta erotettu osa koskee ainoastaan
pintarakenteita ja pintavesien ohjailua niiden avulla.
Pintarakennesuunnitelmassa on määritelty tarkasti sijainnit, muodot, ladontakuviot, työt ja materiaalit väreineen sekä niiden laatu ja määrät.
Pintarakennesuunnitelma
sisältää ns. pintavesisuunnitelman. Pintavesien ohjauksen suunnittelu
on ensiarvoisen tärkeätä päällystepintojen ympärivuotisen
käyttökelpoisuuden varmistamiseksi erityisesti lammikoitumista ja
liukkaustekijöitä ajatellen.
Pintarakennesuunnitelma laaditaan pihasuunnitelman tai mahdollisesti esimerkiksi asemapiirroksen pohjalta.
2 Rakennuttajapalvelut
2.1 Urakan valmistelut
Tähän
palveluun kuuluvat pihojen ja ulkoalueiden urakointia ja
tarvikehankintoja valmistelevat tehtävät, kuten urakkakilpailun
järjestäminen, viranomaislupien haku, urakoitsijan valinta sekä
urakasta sopiminen.
Urakka tulee valmistella erityisesti
taloudellisesti merkittävissä hankkeissa huolellisesti ja
asiantuntevasti. Silloin urakointiprosessin tekninen, aikataulullinen
sekä taloudellinen onnistuminen varmistuu mahdollisimman hallitulla
tavalla.
2.2 Urakan tai työmaan valvonta
Tähän
palveluun kuuluvat urakan töiden ja tarvikkeiden hyväksyminen,
urakoitsijan virallisten vastuiden varmistaminen, urakka-aikataulun
seuranta, maksuliikenteen valvonta, urakan osapuolten välisestä
tiedonkulusta huolehtiminen, lisä- ja muutostöiden tarpeellisuuden
määrittäminen ja kaikkinainen rakennuttajan vastuista huolehtiminen.
Suunnittelijan
työmaavalvontaan kuuluu seurata, että käytetyt materiaalit ja
työsuoritusten laatu täyttää suunnitelman edellyttämät vaatimukset.
Urakkavalvontapalvelua
tarvitaan silloin, jos tilaaja teettää työt urakalla ja haluaa
varmistua hankkeen suunnitelmallisesta onnistumisesta tai jos
esimerkiksi tilaajan oma aika tai rakennuttamistaito asioiden hyvään
hoitamiseen riitä.
3 Asiantuntijapalvelut
3.1 Arviointipalvelu
Tähän
palveluun kuuluu työsuoritusten, tarvikkeiden, puiden ja muun
kasvillisuuden, rakenteiden tekninen ja ympäristökuvallinen arviointi.
Arvioinnista laaditaan kirjallinen puolueeton asiantuntijalausunto.
Arviointipalvelua
käytetään taloudellisesti ja ympäristökuvallisesti merkittävien
urakointiin, ympäristökuvallisiin muutoksiin tai vahinkotapauksiin
liittyvien juridisten erimielisyyksien ratkaisuun.
3.2 Maastokartoitukset
Tähän kuuluu kohteen kenttämittaus ja pintavaaitus esimerkiksi suunnittelun vaatimalla tarkkuudella.
3.3 Hoitosuunnittelu
Käsittää
kunnossapidon tekniset, materiaaliset ja aikataululliset ratkaisut
vuosisopimuksia tai esimerkiksi omatoimisen toteutuksen ohjelmointia
varten.
3.4 Neuvonta
Kohteessa
järjestettävässä tilaisuudessa selvitetään kohteen ominaisuuksia,
tilaajan toiveita sekä keskustellaan kohteen
kehittämismahdollisuuksista ja -vaihtoehdoista. Käynnin yhteydessä
voidaan antaa yksinkertaisia ohjeita esimerkiksi poistettavista puista
istutusten sijoittelusta, hoidosta, jne.
Esimerkiksi sitova suunnittelutarjous voidaan antaa vain neuvontakäynnin pohjalta. |